Aloitin kirjoittamaan tätä 2.5, nyt vasta sain sen eteenpäin…
Ahdistuksen määrää pystytään seuraamaan niillä pisteytyksillä… Mä pisteytin itse itseni ahdistuksen huipulle vappupäivän iltana kun istuin vessan lattialla ja totesin, ettei mulla ole konsteja. Mun äitiys ei hetkittäin enää riitä selvittämään näitä tilanteita, jouduin pyytämään miehen rauhoittamaan mun lapsen, jotta mä sain sen nukkumaan. Se sattuu tosi paljon, koska mun äitiys on ennen vanhaan riittänyt, vaikka muu ympärillä olisi ollut hataralla pohjalla.
Sain silloin tytön kotiin viikonloppureissusta isältään. Se oli viikonloppu, mihin mä en ollut antanut lupaa, mutta Sillähän on oikeus, se kuuluisa Isän oikeus. Jätin perjantaina eskariin hyväntuulisen, hymyilevän prinsessan, joka pukeutui Frozen-mekkoon vappujuhlia varten ja sanoin, että tulen hakemaan, mutta iskäkin saattaa tulla. Vihaan jo pelkästään sitä tilannetta, etten pysty varmaksi kertomaan lapselle, mitä tapahtuu. Sain töihin ilmoituksen, että tyttö on haettu kesken päivän, isän työkaveri hakenut ja tyttö saanut nameja matkaan, koska ei ehditty vielä herkutteluun asti… Mitä yksistä vappujuhlista kun Se haluaa lapsen sinne?
En saanut viikonlopun aikana mitään yhteyttä tyttöön kuullakseni, onko kaikki ok. Koitin soittaa ja ihmettelin, miksi puhelut katkesi kesken hälyyttämisen. Myöhemmin selvisi sekin, kun lapsi kertoi isän vahingossa poistaneen numeroni tytön puhelimesta. Eipä eskari-ikäinen hoksaa äidin soittavan, jos tutun kuvan sijasta näkyy vieras numero. Ja kelläpä sitä ei sattuisi sellaisia vahinkoja, että viidestä numerosta sattuu hävittämään yhden noin vain…
Joka tapauksessa se ilta oli ehkä pahin tähänastisista. Kun lapsi riehuu niin, ettei sen lähelle uskalla mennä, huutaa, potkii, lyö ja taistelee vastaan kun olisi hengenlähdöstä kyse, on parempi pysyä pienen matkan päässä. Lopputulos on aina sama, kun väsymys tulee, tyttö itkee mun sylissä kunnes uni tulee. Nyt pitää vaan keskittää voimat siihen, että kestää katsoa sitä raivoa väsymykseen asti…
Ja jälleen mun pitäisi fiksuna äitinä tehdä toimintasuunnitelma tulevalle perjantaille, osallistuako kilpajuoksuun vai valmistautua kestämään taas yksi raskas viikonloppu. Mä näen asian niin, että mulla on puntarissa lapsen hyvinvointi ja isän oikeudet. Se, kummalle puolelle puntari kallistuu, tuntuu olevan kiinni niin monista asioista, millä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä sydän sanoo.