Tähän viikkoon on mahtunut monta laidasta laitaan- päivää niin fiilisten, jaksamisen, kuin ihmisten ja mielipiteidenkin suhteen.
Tuskailin viime viikolla kun en saanut tätä kirjoitushommaa starttaamaan vaikka pää oli täynnä tekstiä, nyt kun voisi kirjoittaa, ei tunnu löytyvän sopivaa väliä. Puoli päivää makaan sohvalla ja kiroan sitä, etten tee mitään ja osan päivästä pakotan itseäni jaksamaan hoitaa asioita, jotka vaan on hoidettava. Sen jälkeen päässä ei pyöri mitään tai sitten siellä pyörii niin paljon asioita, ettei joukosta löydä oikeita.
Parina päivänä on jatkettu tutkimuksia, jotka liittyy fyysisiin sairasteluihin. Hetkittäin toivoisi, että jotain konkreettista löytyisi, se vaan olisi niin paljon helpompaa selittää kyselijöille. Hetkittäin tekee mieli sanoa joka suuntaan, että annetaan olla, mitään ei löydy. Kun ihminen on rikki, se on silloin rikki, eikä voi toimia normaalisti (Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa…).
Tästä varsinaisesta ongelmavyyhdestä pahan olon takana olen tällä viikolla puhunut useammankin ammatti-ihmisen kanssa. Joku näyttää jälleen uskovan pieniä pyräyksiä lisää, toinen lyttää ammattilaisuuteensa vedoten kaiken sen, mitä olen juuri saanut ajatuksissani järjestykseen. Mä ymmärrän, että perheneuvoloiden yms. tehtävänä on järjestellä asioita nätisti, sopuisasti ja ihmisten hyvyyteen uskoen. Mutta kun on vuoden aikana käyttänyt kaikki voimansa jaksaakseen viedä asiaa eteenpäin niin nätisti ja sopuisasti kuin voi ja saanut siitä kiitokseksi lisää paskaa niskaan, uupumuksen ja masennuksen, ei vaan enää ole sietokykyä kuunnella sitä lässytystä. Näissä voimavaroissa ei vaan jaksa kuunnella kun täti vaaleanpunaisten lasiensa takaa maailmaa katsellen kehoittaa mua aloittamaan alusta koko rumban. Luojan kiitos, toinen osapuoli ei ollut halukas tähänkään sovitteluleikkiin, en totta puhuakseni olisi sitä varmaan nyt jaksanutkaan.
Mun lääkäri ja psykologi pitää tilannetta vaarallisena myös lapselle, niitä kuunnellessa mä haluan uskoa omaan vaistooni ja jatkaa avun ja tuen hakemista myös lapselle. Silti mieleen hiipii ne hyssyttelijätädit, jotka ajattelee mun liioittelevan ja haluaa odotella ja seurailla ja toivoa parempaa huomista. Ne saa mut epäilemään itseäni ja odottamaan. Samalla mä luen tekstejä siitä, miten narsistin taitavassa ja johdonmukaisessa manipulointityössä, ihmisen oman tahdon nujertamisessa aika on sille paras valttikortti.
Jos mä sekoan tässä prosessissa aikaa myöten vielä pahemmin, kuin mitä olen jo tehnyt, niin ainakin vierestä seuranneet tietää miksi. Jostain luin myös sen surullisen faktan, että tälläkin hetkellä mielisairaalat on pullollaan narsistien uhreja. En ihmettele sitä yhtään.
Onneksi kevätaurinko paistelee ihanasti, se on hyvä lääke väsyneisiin päiviin.